Tarina

 

Arkistokuvassa Anton (Sami Lanki), kuva: Anssi Valtonen

Anssi Valtonen, Kamariteatterin taiteellinen johtaja (31.1.2018):

Alkuvuodesta 2016 minulta kysyttiin, kiinnostaisiko minua lähteä perustamaan teatteria, joka huomioisi myös sähköherkät. Se tarkoittaisi ainakin teatteritekniikan karsimista minimiin. Mieleeni nousi kuva paluusta perusasioihin teatterin alkulähteille, siihen hetkeen, kun ihminen kohtaa toisen ja päättää kertoa tälle tarinan. Ajatus viehätti välittömästi. Takanani oli jo vuosien ura ohjaajana teattereissa, ja viimeisin työ oli ollut suuri musikaali. Vaikka rakastin työtäni ja suuren teatterin tuomia resursseja ja ilmaisumahdollisuuksia, toiseen ääripäähän siirtyminen houkutti. Teksti ja ihminen, halu kohdata ja jakaa ajatuksia ja tunteita, siinä oleellinen. Hanke sai työnimen Nuotiopiiriteatteri, joka lyheni Nuotioteatteriksi, kunnes monipolvisten vaiheiden jälkeen nimeksi vakiintui Kamariteatteri.

Kamariteatteria ylläpitää vuoden 2016 lopulla rekisteröity Sähköherkkyyssäätiö, josta lisätietoa nimeä klikkamalla. Jo ennen säätiön virallista perustamista käynnistyi toimitilan etsintä. Esitystilan löytäminen osoittautui odotettuakin vaikeammaksi. Ympäristöherkkyyksien huomioiminen toi omat rajoituksensa, sillä erilaisia kosteus- ja sisäilmaongelmia tuli matkalla vastaan paljon. Lisäksi oli huomioitava sähköherkkyys, esimerkiksi ympäristön voimakkaat radiotaajuiset kentät. Kokoontumistilalle asetetut moninaiset viranomaismääräykset esteettömyydestä ja turvallisuudesta toivat lisää ratkaistavaa moniin tutkittuihin kohteisiin. Toisinaan esteenä oli yhtiöjärjestykseen merkitty tilan käyttötarkoitus, toisinaan asemakaava.

Kiersimme moninaisia tiloja pääkaupunkiseudulla, oli toimisto- ja liikehuoneistoja, seuraintaloja, joku kartanokin osui matkalle. Keskusteluissa kävivät myös laivat ja kontit. Vaikka meillä oli resurssit ja halu hyvinkin erilaisten tilojen muokkaamiseen esitystilaksi, yritykset raukesivat yksi kerrallaan tyhjiin. Matkalla on saanut oppia paljon erilaisista ympäristöherkkyyksistä ja rakennusmääräyksistä, säädöksistä, menetelmistä ja riskeistä.

Aloimme säätiössä keskustella uudisrakennuksen mahdollisuudesta. Kun ideasta innostui myös Aalto-yliopiston Puustudion professori Pekka Heikkinen, se sai tuulta alleen. Syksyllä 2017 kansainvälinen opiskelijaryhmä alkoi suunnitella meille pientä teatteritaloa, kukin opiskelija omaa versiotaan. Joulukuussa ideat olivat esittelykunnossa, ja kahdeksantoista suunnitelman joukosta valittiin yksi yhteiseen jatkokehittelyyn. Talolle oli löytynyt sopiva tontti puistoalueelta, ja tilapäinen rakennuslupa voitiin laittaa hakuun. Tätä kirjoittaessa vastausta vielä odotellaan.

Olin tullut itse aktiivisemmin mukaan projektiin keväällä 2017. Matkalla päivitin suunnitelmia taiteellisesta toiminnasta aina uudestaan vaihtuviin tilanteisiin sopiviksi. Kun esitystilan löytyminen viipyi, päätin aloittaa Kamariteatterin toiminnan pienimuotoisesti netissä, kotisivujen kautta. Alkoi kotisivujen rakentaminen, some-maailmaan tutustuminen ja videokuvauksen opettelu. Tuoli-sarjan videomonologien tuotanto on nyt hyvässä vauhdissa ja tulokset näkyvät kevätkauden kuluessa näillä kotisivuilla ja some-kanavilla.

Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus ovat tärkeitä arvoja, mutta niiden toteuttaminen käytännössä on haasteellista. Me teemme parhaamme. Taide kuuluu kaikille.

 

Pieni täydennysosa, Anssi Valtonen (5.6.2018):

Kamariteatterin esitystoiminnan ensimmäinen puolivuotiskausi on nyt takana. Toimimme koko kauden netissä, Tuoli-sarjassa julkaistiin kaikkiaan yhdeksän kotimaista kantaesitystä: alle kymmenminuuttisia videomonologeja. Videoiden tekeminen on ollut haastavaa ja hauskaa, mielenkiintoista ja opettavaista. Sain mukaan joukon hienoja kirjailijoita ja näyttelijöitä. Ja tulimme kai samalla luoneeksi uuden taidemuodon, tai formaatin, joka ei ole ihan elokuvaa eikä teatteria. Minulle kuitenkin selkeästi enemmän teatteria, hengeltään Kamariteatteria, julkaisukanavasta riippumatta. Ja olen myös mielessäni kehitellyt sarjalle erilaisia variaatioita ja mahdollisia uusia kausia. Mutta nyt on tavoitteena valmistaa Kamariteatterin ensimmäinen live-esitys ensi syyskaudella, vaikka vakituista esitystilaa ei olekaan.

Teatteritalohanke on suunnittelun osalta edennyt, mutta toteutuksesta ei vieläkään ole varmuutta. Aalto-yliopiston Puustudion (Woodprogram) kansainvälinen ryhmä on tehnyt upeaa työtä! Suunnitelma kehittyi kevään aikana hienosti, kun arkkitehtiopiskelijat perehtyivät lisää puurakentamiseen, ympäristöherkkyyksiin, moniin rakenteellisiin ym. yksityiskohtiin ja teatterin toiminnallisiin tarpeisiin. Kerä-niminen suunnitelma olisi toteutusta vaille valmis, mutta toukokuussa Helsingin kaupunki kuitenkin tyrmäsi toiveemme poikkeusluvasta rakentaa väliaikainen teatteri puistotontille, johon se on suunniteltu. Sopivan tontin etsintä on siis pitänyt käynnistää uudelleen yhteistyössä kaupungin kanssa, aikataulu on avoin ja kustannukset arvioitavana.

Sähköherkkyyssäätiöllä ja Kamariteatterilla on hienoja tavoitteita, joiden toteuttaminen käytännössä on vaikeaa. Mutta on yritettävä ja me teemme parhaamme, tutkien, tuumaillen ja toimien. Taide kuuluu kaikille.

Aalto-yliopiston Puustudion  suunnitelmiin voi tutustua Puustudion sivuilla.

Arkkitehtiopiskelijoiden kuvia projektista Instagramissa: KERÄ Theatre.

 

Toinen pieni täydennysosa, Anssi Valtonen (27.2.2019)

Syyskaudella 2018 Kamariteatterin toiminta jatkui Liisankadun toimistolla. Koska varsinaista esitystilaa ei vieläkään ollut, päädyin pienimuotoiseen teokseen, joka olisi ikään kuin taiteilijatapaaminen kutsuvieraille. Anton-monologi alkoi rakentua ensin päässäni ja sitten konkreettisesti Kamariteatterin toimistohuoneessa, joka muutettiin kauttaaltaan Antonin huoneeksi. Alkusyksyn 2018 kasasin tekstiä pääasiassa Anton Tšehovin tuotannosta ja kehittelin dramaturgiaa. Lokakuussa alkoivat harjoitukset näyttelijä Sami Langin kanssa, joulukuussa olivat ensimmäiset yleisöennakot ja 9. tammikuuta 2019 oli ensi-ilta. Tunnelmalliseen huoneeseen kutsuttiin viisi vierasta kerrallaan. Lisätietoja esityksestä tästä linkistä.

Antonin tapaamiset jatkuvat helmikuun loppuun, jolloin päättyy myös minun määräaikainen työni Kamariteatterin taiteellisena johtajana. Esitystilakysymys on edelleen vailla vastausta. Uudisrakennukselle on löytynyt uusi mahdollinen tontti, mutta kaava- ja rakennuslupaprosessit ovat kesken, eikä varmuutta Kerä-suunnitelman toteuttamisesta siten ole.

Omalta osaltani kiitän Sähköherkkyyssäätiötä tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta, ja kaikkia Kamariteatterissa mukana olleita tekijöitä ja kokijoita arvokkaista kohtaamisista! Kaikki ei mennyt ihan niin kuin toivottiin, mutta mielenkiintoiset projektit saimme kuitenkin toteutettua. Tämä aika on ollut antoisaa, vaikeaa, yllättävää, opettavaista ja innostavaa, täynnä yrityksiä ja erehdyksiä, täyttymystä ja pettymyksiä, ja monia uusia alkuja. Toivotan parasta mahdollista jatkoa Kamariteatterille ja Sähköherkkyyssäätiölle. Tapaamisiin taiteen parissa!