Tuoli on sarja videomonologeja. Sarjan idea on yksinkertainen: ihminen istahtaa tuoliin, puhuu kameralle ja poistuu. Aluksi poimittiin joukko eturivin suomalaisia kirjailijoita teatterin ja proosan parista. Heiltä tilattiin noin viiden minuutin mittaisia tekstejä näyttelijöiden esitettäväksi. Mitä näin lyhyessä ajassa ehtii sanoa, millaisia tunteita herättää? Millaisia asioita kirjailijat roolihenkilöidensä kautta miettivät juuri nyt ja minkälainen suomalainen mielenmaisema monologeista avautuu?

Puheenvuorot kuvattiin Kamariteatterin toimistolla ja julkaistiin somessa, niiden tekninen toteutus muistuttaa kotikutoista vlogia. Kirjoittajina ovat Selja Ahava, Juha Hurme, Heini Junkkaala, Juha Jokela, Kati KaartinenSami Keski-Vähälä, Anna Krogerus ja Paula Salminen. Näyttelijöinä vierailevat Maija AnderssonJuha HurmeVera Kiiskinen, Marjaana Kuusniemi-KorhonenKatja Küttner, Meri Nenonen, Fanni Noroila, Irina Pulkka ja Liisa Sofia Pöntinen.

Kamariteatteri julkaisi tammikuun ja kesäkuun 2018 välillä kaikkiaan yhdeksän videota. Tuoli-sarjan kehittäjä on Anssi Valtonen, joka myös ohjasi, kuvasi ja editoi monologit (poikkeuksena ensimmäinen osa, jonka ohjauksesta ja editoinnista vastasivat yhdessä kirjailija ja näyttelijä). Puvustuksesta vastasi Elina Kolehmainen yhdessä työryhmien kanssa ja tunnusmusiikin sävelsi ja soitti Eero-Pekka Kolehmainen.

1. osa: KIIPEILIJÄ, kirjoittanut Juha Jokela, roolissa Fanni Noroila, julkaistu 31.1.2018

2. osa: KISSANPIISKAAJANKUJA, kirjoittanut ja roolissa Juha Hurme, julkaistu 14.2.2018

3. osa: HILJENEVÄ, kirjoittanut Kati Kaartinen, roolissa Irina Pulkka, julkaistu 8.3.2018

4. osa: MERI, UNI JA KAUPUNKI, kirjoittanut Sami Keski-Vähälä, roolissa Liisa Sofia Pöntinen, julkaistu 22.3.2018

5. osa: KUOLIAISET, kirjoittanut Heini Junkkaala, roolissa Katja Küttner, julkaistu 6.4.2018

6. osa: SUOLANAINEN, kirjoittanut Selja Ahava, roolissa Vera Kiiskinen, julkaistu 13.4.2018

7. osa: UNELMAELÄMÄÄ, kirjoittanut Anna Krogerus, roolissa Marjaana Kuusniemi-Korhonen, julkaistu 21.5.2018

8. osa: LAULU, kirjoittanut Paula Salminen, roolissa Meri Nenonen, julkaistu 29.5.2018

9. osa: IHMINEN 4’33, roolissa Maija Andersson, julkaistu 5.6.2018

TUOLI, 1. osa: KIIPEILIJÄ

20-vuotias helsinkiläinen Nanna Peltonen eli Nanna-Be on uusi tuttavuus vloggarien kasvavassa joukossa. Nanna-Be pohtii omalla YouTube-kanavallaan elämää, omia tuntemuksiaan sekä muiden ihmisten kummallista käytöstä.

teksti: Juha Jokela

Nanna-Be: Fanni Noroila

Nanna-Be: Orpo olo (Kiipeilijän bonusraita)

TUOLI, 2. osa: KISSANPIISKAAJANKUJA

Veijo kyllästyi elämäänsä postinkantajana Porissa ja muutti Kissanpiiskaajankujalle Kristiinankaupunkiin. Miksi näin kävi ja mitä hänen elämäänsä nyt kuuluu? Ja mistä kotikatu on saanut erikoisen nimensä?

teksti: Juha Hurme

Veijo: Juha Hurme

TUOLI, 3. osa: HILJENEVÄ

Nainen keskellä elämää kesken kaiken etsii alkuperäisiä ajatuksiaan.

teksti: Kati Kaartinen

nainen: Irina Pulkka

TUOLI, 4. osa: MERI, UNI JA KAUPUNKI

Meri vastaa kysymyksiin. Ovatko ne häneltä itseltään, vai istuuko kameran vieressä joku muu, sitä emme tiedä. Sanotaan ettei vastauksia ole, on vain kysymyksiä. Ehkä se on totta. Mutta on unia.

teksti: Sami Keski-Vähälä

Meri: Liisa Sofia Pöntinen

TUOLI, 5. osa: KUOLIAISET

Tätä hän ei vanhemmuudesta tiennyt.

teksti: Heini Junkkaala

nainen: Katja Küttner

TUOLI, 6. osa: SUOLANAINEN

Nainen katsoo totuutta silmiin.

Minä heikkouskoinen. Minä käännyn takaisin kaupunkiin. Minä astun sänkysi luo ja sanon: Kerro. Kerro kaikki, nyt. Mitä sinä teit niille tytöille?

teksti: Selja Ahava

nainen: Vera Kiiskinen

TUOLI, 7. osa: UNELMAELÄMÄÄ

Unelmaelämää on perheenäidin oma hetki, jossa arjen väsyttämä nainen (Jatta T) tuulettaa unelmiaan. Mitäs sitten, kun äitiys, unelmista suurin, on täyttä totta eikä millekään muulle ole enää tilaa?

teksti: Anna Krogerus

Jatta T: Marjaana Kuusniemi-Korhonen

TUOLI, 8. osa: LAULU

”Kun toinen liikuttaa toista, niin siitä tulee nuo jäljet.”

teksti: Paula Salminen

nainen: Meri Nenonen

TUOLI, 9. osa: IHMINEN 4'33

Pysähdy hetkeksi. Hengitä. Katso ihmistä. Kiitos.

ihminen: Maija Andersson

Tämä kolmeosainen monologi on saanut innoituksensa John Cagen sävellyksestä 4’33”.

TUOLI-sarja, esittely

Kevätkaudella 2018 julkaistaan sarja tuoreita videomonologeja, jotka ovat nähtävissä täällä kotisivuilla, Facebookissa ja Kamariteatterin YuoTube-kanavalla. Anssi kertoo sarjan alkusysäyksestä, tuolista ja Tuolista.